perjantai 10. huhtikuuta 2015


Politiikkaa Topelius-salissa  



Lähestyvien uusien eduskuntavaalien alla myös Sipoon lukiossa pidettiin vaalipaneeli. Keskiviikkona 8.4.2015 kuusi kansanedustajaehdokasta saapui Topelius-saliin, jossa oppilaskunnan hallituksen jäsenet Otto Juga ja Iris Heinonen kyselivät heiltä oppilaiden esittämiä kysymyksiä.


Haastateltavana olivat Anna Abrahamsson (rkp), Susanna Bruun (sd), Armi Lindell (vas.), Tiia Lintula (vihr.), Iiro Silvander (ps) ja Heikki Vestman (kok). Tilaisuuteen osallistui myös Sipoonjoen koulun 9. luokka, jonka edustajat järjestivät vaaliehdokkaille väittelyjä, joissa keskusteltiin mm. äänestysikärajan laskemisesta sekä taide-ja taitoaineiden lisäämisestä.


Ehdokkailta kysyttiin monia asioita. Tämän hetken kuumimpien kysymysten lisäksi (esim. Suomen velkatilanne ja Natoon liittyminen) heidän mielipidettään tiedusteltiin opiskelijoihin liittyvissä asioissa, kuten ruotsin kielen pakollisuudesta ja yo-kokeista. Eri puolueiden edustajat jakoivat mielipiteitä, mutta täysin samaa mieltä he olivat sähköisten kirjoitusten kannattavuudesta.


Erityiskiitokset vielä kaikille osallistujille sekä Marketta Ahtiaiselle ja Kari Pasaselle vaalipaneelin järjestämisestä!


Vasemmalta oikealle: Iiro Silvander, Tiia Lintula, Anna Abrahamsson, Susanna Bruun, Armi Lindell ja Heikki Vestman.             




Vaalipaneelia seurasivat lukiolaiset ja 9.luokkalaiset. 
                                                     


Heikki Vestman ja Anna Abrahamsson väittelivät mopoautojen turvallisuudesta.

Teksti: Rosanna Rydman, 1B

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti