tiistai 31. maaliskuuta 2015

Sipoon lukion saksan teemapäivässä 9-luokkalaisille nautittiin ironisesta huumorintajusta


Viime torstaina 26.3.2015 vietettiin jälleen Sipoon lukiossa jo perinteeksi muodostunutta saksan kielen ja kulttuurin teemapäivää, jonka tarkoituksena on markkinoida saksan kielen opintoja 9-luokkalaisille.


Sipoonjoen koulun saksankielen opettaja Hanna Graeffe saapui saksanryhmänsä kanssa paikalle nauttimaan maistiaisista sekä saksan kielen ja kulttuurin merkeissä että myös konkreettisesti maistelemaan aitoja saksalaisia herkkuja.


Saksan teemapäivässä oli hauskaa yhdessä tekemisen meininkiä. Edessä Fanny Ihalainen (vas.) ja Meeri Kekkonen (oik.), keskellä Lea Ala-Ilomäki (vas.) ja Anni Malila (oik.) Takana: Saika Teerikangas (vas.) ja Juho Kärkkäinen (oik.) suunnittelevat opintoja Sipoon lukiossa. 

Ohjelma aloitettiin Sipoon lukion saksankielen opettajan Anri Ikäläisen tervetulotoivotuksella, jonka jälkeen vieraat nauttivat Sipoon lukion saksanoppilaiden Mikael Holmbergin ja Markus Nylundin vetämästä levyraadista, jossa tehtävänä oli kirjoittaa kommentteja saksalaisista bändeistä ja heidän biisinäytteistään.


Levyraati kirvoittikin runsaasti ironisella huumorilla veisteltyjä lausahduksia, sillä paras, nasevin, terävin, hauskuuttavin, osuvin tai muulla tavoin ovelimmin ilmaistu kommentti palkittiin. Eli kilpailussa ei tavoiteltukaan mitään latteita ”ihan-kiva-biisi -kommentteja”.

Die Sterne -nimisen bändin kappale Nüchtern (=selvin päin) kirvoitti nimensä tähden kikattelua takarivissä ja joku murjaisikin vitsillä nimen kuultuaan: ”Ei se sitten voi olla hyvä hyvä biisi, jos on tuollainen nimi.” Eräs oppilas puolestaan veisteli lomakkeeseen tiettyä biisiä kuunnellessaan: ”Herra laulaja ei kuulosta lainkaan 15-vuotiaalta tytöltä. J Huom! Ei taaskaan sarkasmia.” Levyraadin voiton vei Anni Malila, joka 9-luokkalaisella itsevarmuudella kommentoi erään jo 80-luvulla perustetun saksalaisen punkbändin tyylinäytettä näin: ” Tämäkö muka punkkia? Saako nyt itkeä?”



Kuvassa: tietovisan voittajat Saika Teerikangas (vas.) sekä Fanny Ihalainen (oik.), joka voitti arvonnalla myös yllätyspalkinnon.  Levyraadin voitti Anni Malila (kesk.) 


Seuraavaksi vierailijat saivat kisata taitojaan saksaa lukiossa jo toista vuotta opiskelleen Aino Taposen vetämässä tietovisassa, jossa kysyttiin mm. Haribo-nallekarkkien valmistamisen aloitusvuotta ja Saksan osavaltioiden lukumäärää. Fanny Ihalainen ja Saika Teerikangas jakoivat samalla pistemäärällä ensimmäisen sijan ja voittopalkinnon sopuisasti keskenään.

Saksan teemapäivän tehtävä on kannustaa hauskalla tavalla 9-luokkalaisia jatkamaan yläkoulussa alkaneita saksanopintoja tai aloittamaan ne alkeista. Sipoon lukio tarjoaa B-saksaa, johon on helppo hypätä 3.-kurssilta kyytiin, jos on jo opiskellut saksaa aiemmin. Jos puolestaan haluaa kerrata tai opetella saksan alkeet, kannattaa aloittaa opinnot ensimmäisestä kurssista alkaen. B-saksan kursseilla painotetaan kommunikaation merkitystä ja käytännön puhetilanteita harjoitellaan joka tekstin yhteydessä. Käymällä kaikki kahdeksan valinnaista saksankurssia opiskelija saa todella hyvän peruskielitaidon ja valmiudet selviytyä itsenäisesti erilaisissa puhetilanteissa ja tuottaa erilaisia tekstejä kuten sähköpostia. Siitä on erityisesti hyötyä mm. kesätöitä hakiessa.


Useat työnantajat arvostavat laajaa kielitaitoa ja moni saksaa opiskellut nuori löytääkin kesätöitä esimerkiksi turistioppaana tai asiakaspalvelutehtävissä. Tekniikan kielenä saksan kielitaito voi myös avata reittiä työelämään mm. teknisenä kääntäjänä. Lyhyen kielen opiskelu kannattaa, sillä siitä voi tulla kilpailuvaltti työelämässä ja sen opiskelun jatkaminen on mahdollista useissa yliopistoissa ja korkeakouluissa, joissa on tarjolla vaihto-ohjelmia opiskeluun myös saksankielisissä maissa.


Teksti ja kuvat: Anri Ikäläinen, Sipoon lukion englannin ja saksankielen opettaja


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti