perjantai 18. joulukuuta 2015

Joulujuhla


Perjantaina 18.12. Sipoon lukiossa juhlittiin yhdessä joulua ja valmistauduttiin lomaan. Ensin jaettiin välitodistukset luokissa, jonka jälkeen Hassan Maikal esitti rap-esityksen aulassa. 


Sitten oli vuorossa erilaisia jouluun liittyviä työpajoja ympäri koulua, kuten joululaulukaraokea, piparien koristelua ja joulukorttien askartelua.



Joululaulut soivat ympäri rakennusta, ja kaikki virittäytyivät yhdessä joulutunnelmaan. Alakerrassa tarjoiltiin glögiä ja joulutorttuja, ja lisäksi joulupukki kierteli luokissa. Juhlan päätti tietenkin perinteinen sokerilla ja kanelilla maustettu joulupuuro, jonka jälkeen kaikki lähtivät loman viettoon. 


Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille!


Teksti: Rosanna Rydman
Kuvat: Riikka Huikuri

perjantai 11. joulukuuta 2015

Lucia i vår skola!



 

Idag, fredagen den 11 december, firade vi Luciadagen i vår skola.



I år kom Lucian från yrkesinstitutet Keuda, och hon hette Ada Friman. Hennes tärnor var Elina Hautojärvi från Keuda samt Essi Räsänen, Suvi Erola och Marjaleena Pihlflyckt från Sipoon lukio. Luciakören sjöng vackert, när tåget sakta vandrade ner till första våningen.



Två konferencierer berättade kort om Lucias två bäst kända legender, och efter det var det dags för läckerheter! Ett bord man placerat i aulan var fullt av goda bakverk, som förstaklassisterna hade bakat.

Det är fint att vi minns att fira Sankta Lucia, men festen var också en trevlig paus i det normala studerandet.


Text: Ella Byman





sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Seniorien puurojuhla 4.12.


Sipoon lukion seniorien puurojuhla keräsi tänäkin vuonna yhteen lukiolaisia yli vuosikurssirajojen. Opettajien edustajana puuroa kauhoi Hannu Sihvonen.

Sipoon lukiosta valmistui syksyllä 2015 seitsemän uutta ylioppilasta.

Sinivalkoinen lakkiaisjuhla

 

Perjantaina 4.12 pidettiin juhlatalolla lakkiaiset ja juhlittiin ennakkoon itsenäisyyspäivää. Tilaisuus aloitettiin tuomalla Suomen lippu sisään lippulaulun säestyksellä.

Finlandia-hymni kuunneltiin, ja Minja Ahonen luki Veteraanien vapauden viestin. Lisäksi juhlassa kuunneltiin valinnaisen musiikin lauluesityksiä, ja apulaisrehtori Marketta Ahtiaisen sekä oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajan Otto Jugan juhlapuheet.

Valmistuvat Sipoon lukion opiskelijat saivat valkolakit päähänsä, ja lopussa laulettiin yhdessä vielä tietenkin Gaudeamus igitur ja Maamme-laulu.

Onnea uusille ylioppilaille ja hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Laulukurssilaiset esittivät hienoja tulkintoja.
Sam Luhtanen ja Aku Lehto eläytyvät runoesityksessä.

Otto Juga piti juhlapuheen.


Teksti: Rosanna Rydman
Kuvat: Riikka Huikuri

torstai 26. marraskuuta 2015

Halloween 30.10.


Oppilaskunnan hallitus järjesti tuttuun tapaan opiskelijoille unohtumattoman halloween-juhlan.

Päivä alkoi aamunavauksella, jossa kuulimme juhlapäivän historiasta. Taustalla kaikui Michael Jacksonin hitti Thriller. Välitunnit täyttyivät leikkimielisistä kilpailuista, joissa metsästettiin parasta ilmakitaristia tai hienointa halloween-asua. Opiskelijat ja opettajat olivat pukeutuneet toinen toistaan karmivampiin asuihin.

Runsaiden koristeiden ansiosta myös koulumme oli saanut hurjan ilmeen: katosta riippui hämähäkinseittejä ja opettajainhuoneen käytävällä roikkui rivi pääkalloja.

Halloween-päivänä nautimme rennosta yhdessäolosta. Kiitos oppilaskunnan hallitukselle!

Oppilaskunnan hallituksen järjestämässä kilpailussa etsittiin Enterin parasta ilmakitaristia.
Paras asu palkittiin.

Koulumme karmivia opettajia.

maanantai 2. marraskuuta 2015

Työpajassa pohdittiin sosiaalisen median pelisääntöjä



Sosiaalisen median pelisäännöt

Maanantaina 2.11 järjestettiin Topeliussalissa sometyöpaja sekä lukiolaisille että Keudan opiskelijoille. Työpajassa esitettiin mm. näytelmiä ja videoita, joita oppilaat ja opettajat olivat tehneet etukäteen tilaisuutta varten. Ne toimivat pohjustuksena raadille, joka keskusteli erilaisista sosiaaliseen mediaan liittyvistä asioista ja ongelmista. 


Keskustelemassa oli opettajien lisäksi myös oppilaita, jotta nuoret saisivat paremmin äänensä kuuluviin. Sohvaraadissa oli Sipoon lukiosta Sam Luhtanen, Jesse Partanen ja Saika Teerikangas. Keudan opiskelijoita olivat Jesse Haapala ja Emppu Hailio. Opettajat olivat Eveliina Laurila (Keuda), Juha Kuusela ja Anri IkäläinenLisäksi haastateltiin kouluhenkilökunnasta terveydenhoitajaa, psykologia ja kuraattoria, ja kysyttiin, miten he näkevät sosiaalisen median vaikutukset nuoriin

Sometyöpaja otti myös katsojia mukaan äänestyksillä, jotka liittyivät jokaisen omiin some-tottumuksiin ja lopussa oppilaat saivat itse ehdottaa yhteisiä sosiaalisen median pelisääntöjä.




Kiitos kaikille sometyöpajan järjestäjille!

Rosanna Rydman
Kuvat: Riikka Huikuri

tiistai 13. lokakuuta 2015

AVOIMIA OVIA, MESSUJA, TUTUSTUMISPÄIVIÄ:


29.10.2015 KOE KAMPUS! Pääkaupunkiseudun yliopistojen ja korkeakoulujen avoimet ovet

30.10.2015 klo 9-15 Lappeenrannan yliopiston ja Saimaan ammattikorkeakoulun ABI-päivä

4.11.2015 Opintomessut Enterissä!

12.11.2015 Pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulujen AMK-kampuspäivä

13.11.2015 Jyväskylän yliopisto Hakijan päivä   

9.11.2015 Savonian AMK-päivä Microkadun kampuksella (Kuopio)

11.-12.11.2015 Oulun yliopiston Abipäivät

11.12.2015 klo 9.30–14 Lapin yliopiston ABI-päivä 

14.1.2016 Turun yliopiston, Åbo Akademin ja Turun Ammattikorkeakoulun ABI-päivä

Lista päivittyy sitä mukaa, kun saan tietoja jatko-opintopaikoilta!


Taksvärkkipäivä


Vietämme 13.10. taksvärkkipäivää! Keräämme taksvärkkiä Pohjois-Tansanian orpojen lasten ja nuorten hyväksi.


Virittäydyimme aiheeseen maanantaina 12.10. Topelius-salissa järjestetyllä Unicefin luennolla. Jani Lydén kuvasi syitä kehitysmaiden ongelmiin. Hän myös kertoi, mitä jokainen meistä voi tehdä parantaakseen lasten ja nuorten asemaa kehitysmaissa.

Kiitos, että osallistut taksvärkkiin!

 


tiistai 1. syyskuuta 2015

Oppilaskunnan vuosikokous 26.8.

 


Vuosikokouksessa valittiin oppilaskunnan hallitus

Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Otto Juga. Hallitukseen äänestettiin Sam Luhtanen, Jesse Jokelainen, Janne Jankkari, Janina Holappa, Suvi Saari, Inka Heinonen ja Ella Byman.

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Ryhmäytymispäivä



Tutustumista ja kisailua


Torstaina 20.8 uusille ykkösluokkalaisille järjestettiin perinteinen ryhmäytymispäivä. Tänä vuonna se pidettiin Keravalla Kalevan urheilupuistossa. Lämmin ja aurinkoinen sää helli sekä lukiolaisia että keudalaisia, kun he kiersivät luokittain rastilta toiselle. 


Tutorien vetämillä rasteilla oli luvassa mm. korinkasausta ja ongelmanratkaisua. Ryhmien välisessä leikkimielisessä kisassa voiton vei korkeimmalla pistemäärällä datanomit. 
  

1B-luokkalaisia korinkasausrastilla

“Joenylitys”


Teksti: Rosanna Rydman
Kuvat: Riikka Huikuri




sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Kevätjuhla ja lakkiaiset 30.5.


Sipoon lukiosta valmistui tänä keväänä 41 uutta ylioppilasta. Paljon onnea!


keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Vaihto-oppilaamme


AdobePhotoshopExpress_de6559d612ec47d7a4fc2f9dfd322e44.jpg


Sipoon lukiossa oli tänä vuonna kaksi vaihto-oppilasta: Maximilian Niewöhner Saksasta ja Annelou Snippe Hollannista. He kertovat kokemuksiaan Suomesta ja Sipoon lukiosta.



Miksi halusit vaihtariksi ja miksi juuri Suomeen?

Maximilian: Tulin Suomeen, koska olin utelias, millaista Suomessa olisi. Tiesin Suomesta vain muutamia asioita ennen tänne tuloa. Toive päästä vaihto-oppilaaksi on muodostunut vuosien aikana, enkä ole enää varma tarkasta syystä.
Annelou: Halusin vaihto-oppilaaksi, koska tiesin sen avartavan mieltäni ja toivoin myös oppivani uuden kielen. Valitsin Suomen, koska halusin pysyä Euroopassa ja mennä maahan, josta en tiennyt aiemmin mitään muuta kuin saunan ja Nokian.


Mitä mieltä olet Sipoon lukiosta?
Maximilian: Koulu on kiva ja sopivan pieni. Joskus on vaikea seurata opetusta, koska kaikki on suomeksi.
Annelou: Mielestäni Sipoon lukio on todella kaunis. Suomalainen ja hollantilainen koulu ovat hyvin samanlaisia, koska kaikki oppivat samat asiat koulussa. Erilaista on kuitenkin se, että kun Suomessa opettaja poistuu luokasta, oppilaat jatkavat opiskelua, kun taas Hollannissa kaikki alkavat saman tien puhumaan.


Mitä tulet ikävöimään Suomesta?
Maximilian: Tulen ikävöimään eniten ystäviäni, koska he ovat olleet tukenani täällä Suomessa.
Annelou: Tulen kaipaamaan ystäviäni ja kaikista eniten isäntäperheeni siskoa. Minulla tulee ikävä myös Fazerin suklaata, koska se on parasta.


Paras muisto Suomessa?
Maximilian: Parast muistoni on YFU:n retki Lappiin. Retki oli hieno kokemus ja oli kiva käydä Lapissa.
Annelou: Hyviä muistoja on niin monta, mutta parasta on ollut varmaankin, kun olen ollut kävelyllä isäntäperheen siskoni kanssa ja käynyt ottamassa valokuvia hänen kanssaan. Lapin retki oli myös todella hauska.


Mikä jännitti eniten ennen Suomeen tuloa?
Maximilian: Ennen Suomeen tuloa minua jännitti moni asia, mutta olin myös innoissani tulevasta kokemuksesta.
Annelou: Eniten jännitin isäntäperheeni näkemistä ja uuteen kouluun menemistä.


Mitä mieltä olet suomalaisista?
Maximilian: Suomalaiset ovat ujoja, eivätkä he pidä uusille ihmisille puhumisesta. Tästä syystä uusien ihmisten tapaaminen on vaikeaa.
Annelou: Suomalaiset ovat hieman ujoja, mutta kun heihin tutustuu, he ovat mahtavia ja aina läsnä.


Suomalainen lempisana ja -ruoka?
Maximilian: Tähän on vaikea vastata, koska pidän kaikesta kansainvälisestä ruuasta, eikä minulla ole lempisanaa.
Annelou: Pidän lihapiirakoista ja Fazerin suklaasta erittäin paljon. Lempisanani on lohikäärme ja oikeasti.


Mitä tiesit Suomesta ennen tänne tuloa?
Maximilian: Ennen Suomeen tuloa, en tiennyt maasta oikein mitään. Ainoastaan saunan ja Nokian.
Annelou: Tiesin Suomesta vain Nokian, Angry Birdsin ja saunan. En edes tiennyt Muumeja!


Mitä haluaisit sanoa tuleville vaihto-oppilaille?
Maximilian: Lähtekää matkaan avoimin mielin ja pitäkää itsenne kiireisinä. Se helpottaa sopeutumisessa ja auttaa vaikeiden aikojen yli.
Annelou: Haluaisin sanoa, että älkää antako suomalaisten ujouden estää, kun ystävystytte heidän kanssaan.


Mitä olet kaivannut eniten kotimaastasi?
Maximilian: Saksasta olen eniten kaivannut saksalaista leipää ja keksejä.
Annelou: Eniten olen kaivannut parempia bussiyhteyksiä ja sitä, että pääsen pyörällä liikkumaan minne haluan.

Teksti ja kuva: Minja Ahonen ja Katariina Vesimäki

perjantai 15. toukokuuta 2015

 


Espanjan ryhmä opintoretkellä 26.4.-30.4.2015 -

Hyppy Madridin sykkeeseen

Sunnuntai-iltana alkoi espanjan kielen opiskelijoiden matka Sipoon lukiosta kohti entuudestaan tuntematonta Madridia. Ryhmänohjaajana toimi opettaja Merja Parada. Merja Parada on kokenut Madridin matkaaja ja hänellä on vankka tausta espanjan kielestä ja kulttuurista. Viisipäiväisen matkan aikana ryhmä pääsi tutustumaan paikalliseen lukioon, espanjalaiseen ruokaan ja yleissivistävään kulttuuriin taiteen ja urheilun parissa. Sipoolaiset opiskelijat saivat kosketuksen myös huonoista nettiyhteyksistä ja epäpuhtaasta vedestä. Kaiken suunnitellun ohjelman lisäksi matkaan sisältyi myös runsaasti vapaa-aikaa. Ensimmäisen päivän aikana ryhmä vieraili Suomen Madrid-instituutissa ja Museo Reina Sofiassa. Matkalla mukana ollut Jenni Katajarinne piti vierailua museossa yleissivistävänä ja tärkeänä kulttuurikokemuksena. “Erityisesti Pablo Picasson taideteos “Guernica” oli ikimuistoinen”, Jenni kertoo. 

Retiro puistossa.
Seuraavana päivänä ohjelmassa oli käynti espanjalaisessa ystäväkoulussa. Ryhmäläiset huomasivat ilokseen, kuinka vastaanottavaisia ja huomioivia espanjalaiset oppilaat olivat. Luokkahenki oli uskomaton. Aivan kuin kaikki olisivat kuuluneet samaan perheeseen. Ensimmäisenä suomalaiset ja espanjalaiset oppilaat leikkivät niin sanottua “icebreaker”-leikkiä, jossa oppilaat kyselivät englanniksi toistensa taustoja. Näin he saivat jutun juuresta kiinni ja alkoivat keskustelemaan rohkeammin. Aika oli koko ajan kortilla koulutapaamisessa. Vähäisestä ajasta johtuen suomalaiset ja espanjalaiset oppilaat lähtivät sekalaisissa pienryhmissä tutustumaan koulun eri kulmauksiin. Kiertelyn jälkeen huomasi hymyn kaikkien huulilla ja tunnelman keventyneen. Tapaaminen oppilaiden kanssa päättyi yhteiskuvien ottoon. Ryhmä jatkoi kuitenkin vielä muihin tiloihin keskustelemaan ja syömään koulun henkilökunnan kanssa.

Ryhmäkuva lukion opiskelijoiden kanssa.
Koitti kolmas ja viimeinen päivä. Tunnelma oli väsynyt, haikea ja samalla iloinen. Matkarasitus alkoi näkyä oppilaiden haukotteluna, tunnelma oli haikea pian alkavan kotimatkan johdosta, mutta oppilaat antautuivat täysin viimeiselle päivälle ja olivat valmiita ottamaan viimeisestä päivästä Madridin sykkeessä kaiken irti.
Kevyen aamupalan jälkeen ryhmä lähti kävellen kohti Museo del Pradoa. Prado sisältää yhden maailman mahtavimmista eurooppalaisen taiteen kokoelmista 1300-luvulta 1800-luvun alkupuoliskolle. Ryhmä pääsi näkemään Velázquezin Hovinaiset-teoksen, mikä on Pradon kuuluisin esillä olevista teoksista. Ilta ja koko matka huipentui ammattilaisjalkapalloseura Real Madridin kotipeliin stadion Santiago Bernabeulla. Matkalla mukana ollut 18-vuotias oppilas Miko Hakkarainen kommentoi tunnelmia ennen ottelua epätodellisiksi. “En voi uskoa pääseväni näkemään minun suosikkijoukkuetta ja -pelaajaa Cristiano Ronaldoa paikan päällä 30 metrin päästä, tämä on hienointa, mitä olen päässyt todistamaan”, sanoi Miko. Myös muut oppilaat olivat todella innoissaan ottelusta. Kaikkien ennalta sovittujen ohjelmanumeroiden lisäksi reissuun sisältyi opettajasta riippumatonta vapaa-aikaa, kuten ostoksilla käyntiä, kaupungilla notkumista, ruokailuja ravintoloissa koko ryhmän voimin ja yöelämää ravintoloiden terasseilla pienimuotoisten juomien parissa.

Viimeisenä päivänä veneilemässä Parque Retiron tekojärvellä.
Teksti ja kuvat: Miko Hakkarainen, Jenni Katajarinne ja Perttu Knuuti